Ruokosuon karttalehdellä on painettuna kiveä kiven perään ja luonnossa niitä on vielä sitäkin enemmän sillä läheskään jokainen niistä ole ansainnut kokonsa puolesta paikkaansa karttakuvaukseen. Muitakin suunnistusmenetelmiä kannattanee siis käyttää, kuin kiveltä seuraavalle suuntimista. Paikkapaikoin myös ihanaa sammaleen peittämää pikku murkulaa tarjolla nilkan alle. – teippiä voi käyttää.
Maastotyypissä on pieni vivahdus jopa erämaamaisia piirteitä, joten luvassa on ihan oikeaa metsäsuunnistusta ja mikäli ei tieten tahtoen halua, vihreässä ei kovin paljon tarvitse rämpiä ja vaikka yllä peloiteltiinkin nilkka-murkulasta niin myös nautinnollista kangasmetsää löytyy. Reidellä tekee täällä tulosta, kunhan pitää itsensä kartalla.
Lisäksi edelliseen: Ratamestarin tekemän empiirisen tutkimuksen pohjalta on todettu lipoptenan maksimi lentonopeuden rajoittuvan 7min/km. Askel kannattaa siis pitää tämän paremmalla puolella.
Polkuverkoston puutteesta johtuen D- radalla on alussa lisätty viitoitusta ohjaamaan suunnistajia. Tapahtumakeskuksen puhelinnumero painettuna kilpailukartassa. C- Radallakaan ei tällä kertaa lasketa liian helpolla, tosiasia kuitenkin on että suunnistamaan ei opi kuin suunnistamalla – Rohkeasti mukaan!
Lähtöön tällä kertaa hieman pidempi matka, tarjoten mahdollisuuden hyvään alkuverruyttelyyn. Huomioi kuitenkin tämä ja ratojen pituus aikataulujasi suunnitellessa. Yösuunnistetaan sitten vasta myöhemmin syksyllä.
Terveisin: Ratamestari