Rannikkorastit käynnistyvät omatoimirasteilla – toimintaohjeet

Viime kevään tapaan kausi käynnistetään normaalista poiketen omatoimirasteilla. Mukana järjestelyissä ovat kaikki alueen suunnistusseurat: Kymin Suunnistajat, Vehkalahden Veikot, Pyhtään Voima, Kaakon Rasti sekä Etelä-Kymen Suunnistajat.

Tapahtumat

Tapahtumat julkaistaan nettisivuilla ja somessa aina maanantai-iltana tai tiistaina aamupäivällä. Julkaisuhetkestä alkaen kartat ovat noudettavissa laatikoista. Tapahtumia julkaistaan aina kaksi kerrallaan, ja ovat siis suunnistettavissa tiistaista sunnuntai-iltaan saakka. Maantieteellisesti pyrimme siihen, että toinen viikon tapahtumista olisi Haminassa ja toinen Kotkan tai Pyhtään alueella.

Tapahtumakalenteri julkaistaan aluksi kesäkuuhun saakka, jonka jälkeen tilanteen parantuessa, siirrymme normaaliin päiväjärjestykseen.

Huomaa että tapahtumapaikalle ei ole omatoimiaikana opasteita. Tapahtumapaikan tarkka osoite navigaattoria löytyy nettisivujemme tapahtumat-osiosta sekä Rastilippu-palvelusta.

Maksutavat

Kausikortti maksaa tälläkin kaudella 100€. Kausikortin voit maksaa suoraan Rannikkorastien tilille (huomaa muuttunut tilinumero FI63 5172 0220 2806 72) tai muilla tutuilla maksutavoilla. Sarjalipun myyntiin palataan sitten kun palataan normaalitilanteeseen.

Normaaliin tapaan jokaiseen tapahtumaan voi ostaa 7€ hintaisen karttamaksun alla luetelluilla maksutavoilla.

Tapahtumia kaudelle on suunniteltu noin 50, eli kausikortillekin saa siis hyvää vastinetta. Maksettuasi kausikortin (pankkitili tai liikuntaetu), ilmoita siitä anttiss@gmail.com

Maksutavat
- Kausikortti
- Rannikkorastien pankkitili (FI63 5172 0220 2806 72, huom! uusi tilinumero), viestikenttään tapahtuman nimi
- Sähköiset liikuntaedut (palvelusta löytyy Rannikkorastit-nimellä)
- Liikuntasetelit (sovi erikseen, miten/milloin setelit toimitetaan järjestäjälle)
- Edellisvuoden sarjaliput (sovi erikseen, miten/milloin sarjaliput toimitetaan järjestäjälle)
- Rastilippu-palvelu

Käteistä rahaa ei maksamiseen voi tällä hetkellä käyttää, eli laatikkoon ei siis voi jättää mitään maksuvälineitä.

Huomaa että tälle kaudelle Rannikkorastien tilinumero on uusi (FI63 5172 0220 2806 72) ja myös sähköisissä maksutavoissa on muutoksia. Eli maksakaa sovelluksilla siis aina Rannikkorasteille (ei koskaan tapahtumaa järjestävälle seuralle), vaikka sovelluksesta seurojen omat palvelutilit löytyvätkin.

Karttojen noutaminen

Aiemmasta poiketen Rannikkorastien kartat ovat haettavissa kahdesta kiinteästä osoitteesta:

Kotka: Kotolahdentie 5, 48310 Kotka. Postilaatikko Haaviston konepajan päärakennuksen vieressä olevan vihreän rakennuksen seinässä. Rakennus sijaitsee Kotolahden tehdas- ja varastoalueella.

Hamina: Vehkalinnantie 10, 49540 Hamina. Postilaatikko sijaitsee päärakennuksen takana olevassa opastetaulussa.

Molemmissa laatikoissa on aina sama karttasisältö. Kun noudat kartan, merkitse lomakkeeseen nimi, noudetut kartat sekä maksutapa. Pidä mukanasi mieluiten omaa kynää kontaktien välttämiseksi.

Karttojen tulostus itse

Jos haluat tulostaa kartan itse, tällöin maksu on suoritettava Rastilippu-palveluun. Tämä ei siis sovellu toistaiseksi kausikorttilaisille tai liikuntaeduilla maksaville. Maksettuasi karttamaksun, Rastilippu-palvelusta avautuu ladattava karttalinkki. Karttatiedosto on PDF-muodossa.

Tulokset ja reittihärveli

Rannikkorastien nettisivuilla on linkki tuloksiin. Toivomme osallistujien syöttävän tuloksiin omat tiedot. Aikaa ei tarvitse syöttää. Ajan voi syöttää joko käsin tai sitten sivulle ladataan gpx-tiedosto, josta järjestelmä automaattisesti tarkastaa suorituksen ja laskee ajan tuloksiin.

Reittihärveli avataan heti alkuviikosta ja sinne voi laittaa oman reitin heti muiden tutkittavaksi.

 

Terveisin,
Rannikkorastit

Posted in Yleinen.