Kuntosuunnistusta Etelä-Kymenlaakson alueella

Tulevat tapahtumat

Rannikkorastit 14.6.2022, Heinlahti

Tapahtumakeskuksena toimii Heinlahden veneveistämö. Tapahtumapaikan osoite on Veistämöntie 50, 49200 Heinlahti.
Tarjolla on mm. avokallioalueita sekä pääosin hyväkulkuista metsää. Pidemmät radat (A, B) käyvät kauempana maaston kaakkoisosan hienoilla kallioalueilla, jossa halutessa pääsee ihailemaan myös Äyspäänselkää. Lyhyemmät radat (C, D) tukeutuvat läheisiin mm. kuviorajoihin, polkuihin, teihin tai muihin selkeisiin kohteisiin.
Huom. Maalista on merkattu viitoitettu osuus tapahtumakeskukseen. Karttaakin ajantasaistettu tätä tapahtumaan varten. Kiitokset siitä Kimmo Laineelle!

Erityisesti huomioitavaa:
Radoilla kuljetaan mökeille johtavia teitä. Niillä voi olla liikennettä, joten on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Tapahtuma-alueelle saavutaan tietä pitkin, jota kuljetaan myös lähtöön. Muistathan varoa lähtöön kulkevia suunnistajia.
Kunnioitetaan myös tonttivihreää ja karttaan merkittyjä kiellettyjä alueita.

Omatoimisuunnistus:
Jos et ehdi tiistaina paikalle, niin rastiliput ovat metsässä omatoimisuunnistajien käytössä sunnuntaihin asti. Tällöin auton pysäköinti läheiselle kallioalueelle.
Tapahtuman omatoimisuunnistuksesta lisää: https://www.rannikkorastit.fi/omatoimisuunnistus/

Ratavaihtoehdot:
A-rata 5,5 km, 14 rastia
B-rata 4,5 km, 13 rastia
C-rata 3,3 km, 9 rastia
D-rata 1,5 km, 6 rastia

Lähtö sijaitsee noin 500 metrin päässä tapahtumakeskuksesta.

Tervetuloa suunnistamaan,
Mikko (ja muut Häröt Lampaat)

Torstaina suunnistetaan Tarmolassa

Torstaina suunnistetaan Tarmolassa ja tapahtumakeskuksena toimii hiihtokaudeltakin osalle tuttu parkkipaikka (Tiiliruukinkatu 2).

Näkymiä Tarmolan maastosta. Ihan joka paikassa ei ole näin hyvää pohjaa, mutta kaiken kaikkiaan maasto on erittäin hyväkulkuista – suunnistajan unelma – hidastavaa pohjaa vähän. Polkuja on paljon – eikä kaikkia ole voitu kuvata karttaan. Kiintorasteja on runsaasti maastossa.

Maantiellä 170 suunnistaminen on kielletty – pyörätietä saa käyttää. D-rata on turvallinen polkuja myötäilevä.

A-rata 6.2 km, 15 rastia
B-rata 4.6 km, 14 rastia
C-rata 3.5 km, 11 rastia
D-rata 2.3 km, 7 rastia

Terveisin,

Ratamestari Anne Pernu

Tiistaina Reitkallin Sopenvuoreen

Tiistaina 7.6 päästään suunnistamaan Rannikkorasteja Reitkallin Sopenvuoren maastoon. Radat on suunniteltu melko pienelle alueelle, jonka takia varsinkin A-rata menee useassa kohdassa ristiin ja kannattaakin olla tarkkana siinä, mille rastille on suunnistamassa. Sopenvuoren maasto on paikoittain pienipiirteistä avokalliomaastoa ja jyrkkiä rinteitäkin löytyy. Viime vuoden KLL radat ylsivät osittain käytetyn maaston länsiosaan, mutta maaston itäosaa ei ainakaan ratamestarin muistin […]

Lakaliinin tulokset

Linkit Lakaliinin tuloksiin ja väliaikoihin löytyvät tulossivulta. Myös reittihärveli on tarjolla. Tiistaina 7.6. ulkoillaan Tikkamäessä. Alla alkuun karttapala. Tarkempia ennakoita vähän myöhemmin.  

Rannikkorasteja tukemassa

Kymin Suunnistajat