Firmaliiga jatkui Honkalassa

Firmaliigaa jatkettiin Honkalassa. Tulokset on pikkukorjailujen jälkeen julkaistu.

PRO-sarjassa Tislarit marssittivat isot pyssyt esiin, kun joukkueeseen liittyi Janne Weckman. Jannehan on ennen Firmaliigaan uskaltautumistaan käynyt harjoittelemassa muutamissa pienemmissä kisoissa, voittaen mm. jonkun Jukolan 2006. Jannen napattua ykköstilan A-radalla muiden suunnistajien hyvien esitysten ohella Tislarit siirtyi reilun parinkymmenen pisteen johtoon. Kakkostilaa pitää Pyhtään Uusi Suunta (PUS), joka ohitti Firmaliigan kestomenestyjän Kotkamills Pron vajaalla kolmella pisteellä. 

Taaempana listassa Andritz OY hyppäsi yhden sijan ylöspäin, ja siirtyi jo hengittämään Sulzerin niskaan. Toivotaan että globaali vientiteollisuus sallii molemmille yrityksille ehjän kauden, ja ulkomaan komennukset eivät osu kisapäiville, jotta saadaan Karhulan metalliteollisuuden herruus ratkaistua. 

FUN-sarjassa Hirssaaren Huiput lisäsi etumatkaansa hiukkasen, sen ollen kuitenkin vain 6 pistettä Koksilaisiin. Ilahduttavasti Lost and Found ja Juoksuklubi saivat kauden hyvin käyntiin ensimmäisen osakilpailun passaamisen jälkeen.

Kun muistetaan että huonoimman osakilpailun pisteet poistetaan, heinäviestissä piste-erot on suuret ja PRO-sarjan yösuunnistuksessa jaetaan tuplapisteet, on kaikki vielä auki molemmissa sarjoissa. 

Henkilökohtaisella puolella kärkitilan jakavat Jarno Saarela ja Mikko Töyrylä hyvillä A-radan tuloksilla. Kuten näkyy, ovat piste-erot pieniä, top 3 mahtuu pisteen sisään. Töyrylän Salla jatkaa parhaana naisena, vain 10 pistettä kärjestä. Henkilökohtaiset pisteethän lasketaan kaikilta PRO-sarjan kertoimien mukaan. Tasaisuus on tässä valttia, sillä kaikkien osakilpailujen pisteet lasketaan.

HENKILÖKOHTAISET TULOKSET

        FL1 FL2 Yht
1. Jarno Saarela Kotkamills Pro 72 72 144
1. Mikko Töyrylä Pyhtään Uusi Suunta 74 71 144
3. Samu Heiska Tislarit 69 74 143
4. Lari Takanen Tislarit 75 63 138
5. Salla Töyrylä Pyhtään Uusi Suunta 66 68 134
6. Ari Heinola Andritz Oy 63 65 128
7. Jarno Kiintola Kotkamills Pro 66 60 126
7. Niko Hakulinen Kunnon Rakentajat 65 62 126
9. Samu Takanen Tislarit 61 61 123
10. Jorma Kauppila Kunnon Rakentajat 62 57 119
Posted in Etusivun artikkeli.