Rannikkorastien kausi käynnistyi Katariinassa

Rannikkorastien kauden ensimmäinen tapahtuma suunnistettiin reilun 100 suunnistajan voimin Kotkan Katariinassa. Reittihäveli http://www.rannikkorastit.fi/gadget/rg2/#375 on avattu ja tulokset löytyvät tutulta paikaltaan http://www.rannikkorastit.fi/tuloksia/ Torstaina jatketaan Husulassa korttelisuunnistuksen parissa.

Rannikkorastikausi käynnistyy vauhdikkaasti

Kausi käynnistyy tulevana tiistaina tuttuun tapaan Katariinasta, johon ratamestari Timo Väyrynen on laatinut suunnistajille taas runsaasti haasteita. Heti perään torstaina suunnistetaan Husulan koululla uuden 7-tien tunnelin välittömässä läheisyydessä.

Kalustoa on nyt viikonloppuna tarkastettu ja huollettu ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa kautta ajatellen.

Kauden merkittävipiä uudistuksia on yhteistyö alueen seurojen kanssa, jonka myötä Rannikkorastit-sarja käsittää yli 50 tapahtumaa. Yhteistyöllä pystymme tarjoamaan kaikille suunnistajille laajan kauttauksen laadukkasti järjestettyjä tapahtumia alueen parhaissa maastoissa. Tavallisten suunnistustapahtumien lisäksi mukana on mm. 5 pyöräsuunnistuskertaa, Heinäviesti ja Firmaliiga. Tuttuun tapaan myös Suunnistajan Kauppa vierailee Rannikkorasteilla.

Maksupuolelle olemme hankkineet maksukorttipäätteet, joka mahdollistaa tavallisten korttimaksujen lisäksi myös tavallisimmilla liikuntaetukorteilla (mm. Edenred ja Smartum) maksamisen. Tuttuun tyyliin voit maksaa myös perinteisillä paperisilla liikuntaseteleillä. Ja käteinenhän käy kuten ennekin.

Kauden alussa lähtöön saattaa tulla hieman normalia enemmän ruuhkaa, kun osa ostaa kausikorttia ja osa sarjalippuja. Toivotaan että korttimaksu olisi tässä kohtaa pullonkaula. Ruuhkien välttämiseksi voit lunastaa itsellesi kausikortin tai 10x sarjalipun ennakkoon joko tilisiirtona (Kymin Suunnistajat FI77 5172 0220 0249 22) tai etsimällä työnantajasi tarjoamasta sähköisestä liikuntaetupalvelusta Kymin Suunnistajat, ja maksamalla maksun tätä kautta. Huom! Vaikka maksut hoidetaan jonkun tietyn seuran tilin kautta, tuotot suunnistusseurojen kesken jaetaan tietysti ennakkoon sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.

Kausikortin hinta on 100€ ja 10 kerran sarjalipun 55€. Kausikortin ostaneilla on siis oikeus jopa 53 tapahtumaan, joka tekee kertahinnaksi ahkeralla kävijällä alle 2€!

Rastilippu-palvelussa on jo kaikki kauden tapahtumat ja ladattava PDF-muotoinen kalenteri julkaistaan vielä alkavan viikon aikana.

Tervetuloa rasteille!

Terveisin,
Rannikkorastit-jaostot

Rannikkorastikausi avataan 9.4.2019 Katariinan meripuistossa

Tämän kesän ensimmäiset Rannikkorastit pidetään Katariinan meripuistossa tiistaina 9.4.2019 klo 17 alkaen. Tapahtumakeskus sijaitsee meripuiston parkkipaikalla. Kevät on edennyt niin pitkälle, että lumi ja jää eivät suunnistusta enää haittaa. Tosin lunta ja jäätä maastossa edelleen paikka paikoin on. Kenkävalintana suunnistuskenkä on parempi kuin lenkkikenkä.
Ratoja kauden avauksessa on neljä. Radat A, B ja C ovat perinteisiä kortteli-/lähimetsäratoja, joihin on pyritty saamaan erilaisia reitinvalintatehtäviä. Rasteja radoilla on runsaasti. Radat kulkevat osittain kaupungin kaduilla ja teiden ylityksiä reiteille tulee. Suunnistajan on itse oltava varovainen teiden ylityksissä ja hän vastaa myös omasta turvallisuudestaan.
Lisäksi tarjolla on myös sprinttirata, joka kulkee Katariinan meripuiston alueella kokonaan. Avoimella kallioisella alueella on lähekkäin runsaasti rasteja samantyyppisissä rastipisteissä, joten tarkkana pitää olla. Rata vaatii tarkkaa kartanlukua mutta vauhtia pystyy radan loppua kohti lisäämään.
Meripuiston aluetta rakennetaan koko ajan. Päivityksiä karttaan on tehty, mutta joitain pieniä maansiirtoalueita ei ole karttaan päivitetty, mutta niillä ei ole vaikutusta suunnistustehtävään.
Lisäksi kaikkien suunnistajien tulee muistaa kaupunkialueella kiellettyjen alueiden merkintä kartalla. Talojen pihoille eikä kasvien istutusalueille saa mennä.

Ratojen pituudet linnuntietä
A-rata 5,1 km
B-rata 3,6 km
C-rata 2,3 km
Sprintti 2,5 km

Tervetuloa avaamaan suunnistuskausi Katariinan meripuistoon!

Huhtikuun uudistuksia Rannikkorasteilla

Luonto ja ympäristö ovat suunnistuksessa keskiössä. Monimuotoinen ja hyvinvoiva ympäristö ovat lajin harrastamisen perusta. Rannikkorastit haluaa näin huhtikuun alussa nostaa esiin tärkeän uudistuksen alkavan kauden osalta. Rannikkorastien karttaväriryhmän analyysin perusteella alueellisesti tietyt karttamerkit ovat yliedustettuina ja niistä luopumalla voidaan säästää merkittävästi kartan painatuksessa. Näiden tutkimusten perusteella Rannikkorastit ovat päättäneet luopua kulkukelpoisuutta kuvaavasta vihreästä väristä sekä […]

Rannikkokorttelikausi takana, Rannikkorastit ovella

Aurinkoinen sää houkutteli jälleen hienosti reilut 50 osallistujaa korttelirasteille. Korttelirasteille tuntuikin olevan tilausta, suorituksia kirjattiin tänä vuonna lähes tuplasti viimevuotiseen verrattuna. Tosin tapahtumiakin oli yksi enemmän. Hovinsaaren suunnistajille uudet maastot ja kadut tuntuivat osallistujille maistuvan. Tästä seuraanneesta innostuksestako lie johtunut muutamat ratamestarin tietoon kantautuneet komeat kaarrokset ja ”luovat” reitinvalinnat. Reittihärveliin voitte kaikki muutkin tallentaa omat kaarroksenne ja mestarilliset oivalluksenne muiden ihailtavaksi. Ratamestari palaa reittimittausten myötä asiaan huomenissa, tämänkin vuoksi toivon reittejänne palveluun ilmaantuvan runsain mitoin.

Korttelikausi päättyi siis tähän, suurkiitos kaikille kävijöille ja tekijöille. Ensi viikko pidetään suunnistuksista taukoa, mutta jo 9.4. alkaakin sitten jo Rannikkorastikausi Katariinasssa Kotkansaarella. Näkemisiin siellä!

WinSplits -väliajat
Reittihärveli
RG2 -reittihärveli

Hovinsaaren korttelit uudella kartalla, korttimaksu käyttöön


Ylimittaista sprinttiä tai alimittaista korttelisuunnistusta tarjoillaan Rannikkokortteleiden päätöstapahtumassa Hovinsaarella lauantaina. Keskimäärin siis juuri sopivan mittaisia ratoja tarjolla? Kartoittaja on tuttuun tapaan ahkeroinut lähinnä työpöytänsä ääressä, tuloksena upouusi Hovinsaaren kartta. Maastokartoitustakin on toki muutamaan kertaan ehditty tekemään, mutta hieman jännittää mitä sulavan lumen alta ehtii vielä paljastua. Suurimmat puutteet lienevät kasvillisuus- ja kivikuvauksessa, mutta tämä lienee pieni haitta enimmäkseen katuja, puistoja ja polkuja pitkin kiitävälle suunnistajalle.

Radat ovat tällä kertaa lähempänä sprinttisuunnistusta kuin kauden aiemmissa tapahtumissa. Aiemmissa tapahtumissa säästeliäästi käytettyä ”säksätystäkin” on vihdoin tarjolla. Maastoalueen pienuudesta johtuen kovin pitkiä ratoja ei tuonne tolkullisesti saanut ja ratapituuksiksi muodostuivat seuraavat:

A-rata 5,3 km (4,0 km), 18 rastia, mittakaava 1:5000
B-rata 3,9 km (3,1 km), 15 rastia, mittakaava 1:4000
C-rata 2,7 km (2,2 km), 11 rastia, mittakaava 1:4000
Matkat mitattu tällä kertaa sääntökirjan mukaan lyhintä mahdollista reittiä, suluissa matka linnuntietä. Kartan koko kaikilla radoilla A4, B-radalla kartan kääntö.

Jalkineita suositellaan edelleen käytettäväksi, mutta kulkuväylät ovat jo suurimmaksi osaksi sulat, joten ilman nastojakin pärjää. Vain A-radalla voi yhdellä välillä valita reitikseen jyrkässä rinteessä kulkevan polun joka liukkaudeltaan koejuoksun aikaan keskiviikkona vastasi hyvin jäädytettyä luistinrataa. No, reunalla oli lumisempaa ja pitävämpää maastoa siinäkin tarjolla ja lämmin sää pehmittää tuotakin kohtaa päivä päivältä.

Olkaa varovaisia teillä liikkuessanne, huomioikaa liikenne ja muut kulkijat. Kotkantien ylitys sallittu vain karttaan merkitystä paikasta suojatien kohdalta tai sillan alitse. Hyväntuulentienkin saa ylittää vain sen alittamalla, alikulut merkitty karttaan. C-radalla ei näitä mainittuja teitä ylitettä ja siksi radalla on myös oma erillinen maalinsa.

Tapahtumaan on luotu virtuaalimallisuunnistus, ”Hovari Model Event”, jossa voi ottaa tuntumaa karttaan ja tulevan tapahtuman kaltaisiin rastiväleihin. Se löytyy mainiosta Running Wild palvelusta, täältä: http://3drerun.worldofo.com/2d/runningwild.php?anid=5991 Käykäähän kokeilemassa, lyhyt Running Wild -esittelyvideo alla.

Skipidisuunnistaan, lauantaina, klo 10, Hovarille!

Ratamestari,
Mika Kilpinen

Lisäyksiä 29.3.

  • C-radalla oma maali
  • B-radalla kartanvaihto/kääntö
  • korttimaksumahdollisuus

Hovilan tulokset ja reitit

Hovilan korttelirasteilla oli mukava määrä kävijöitä. Lauantaina hätyyteltiin Rannikkokorttelien ennätysmääriä. Tulokset ja reittihärvelit löytyvät tutuilta paikoiltaan: Tulokset https://online.rannikkorastit.fi/results/aedde9e2-9da8-4f5c-a5b8-c7ba5bb50fd7 Reittihärveli http://www.rannikkorastit.fi/gadget/rg2/#373 Winsplits http://obasen.orientering.se/winsplits/online/fi/default.asp?page=classes&databaseId=61173&ct=true Käykäähän tallentamassa reittinne härveliin, jotta eri reittivaihtoehtojen toteutuksia päästään vertailemaan. Seuraavassa ratamestarin mittailuja mahdollisista reittivaihtoehdoista. A-radan aloituksessa hankien kantavuutta koettamalla saattoi säästää hieman matkaa, mutta edun kyllä menetti, jos hanki ei kantanutkaan. B-radan […]

Korttelirastit 23.3. Hovila

Tällä viikolla korttelirastit suunnistetaan Kolkkalan, Hovilan ja Turvalan kaduilla. Tapahtumakeskuksena toimii Kyminkartanon koulu ja lähtö on auki tutusti klo 10 – 11. Pysäköinti tapahtuu koulun takana olevalla parkkipaikalla ja sen täytyttyä koulun edessä olevalla kääntöpaikalla. Tarjolla on runsasrastinen pitkä A-rata, jossa reitinvalintatehtäviä on tasaisesti läpi radan. Ihan lyhyimmät sprinttivälit on jätetty pois, jotta kuntosuunnistajien hermotus […]

Aittakorven korttelitulokset

Aittakorven kortteleiden reittihärveli on vihdoin saatu avattua. Valitettavasti laitteisto-ongelmien vuoksi tulokset ovat vajavaiset ja väliaikojakaan ei ole tällä kertaa tarjolla. Kiitos kuitenkin runsaalle osallistujajoukolle. Ensi viikolla korttelit jatkuvat Turvalan/Kolkkalan suunnalla, jolloin toivottavasti palaamme tulostenkin suhteen normaaliin päiväjärjestykseen.

Korttelirastit 16.3. Aittakorvessa

Tällä viikolla korttelirastit suunnistetaan Aittakorven, Karhuvuoren ja Ruonalan kaduilla. Tapahtumakeskuksena toimii Aittakorven koulu ja lähtö on auki tutusti klo 10 – 11.

Tällä kertaa A- ja B-radat tarjoavat pidempien reitinvalintavälien lisäksi myös lyhyempiä sprintti -tyyppisiä välejä tuomaan rytmitystä suunnistukseen. ”Sprintti -kikkailut” on kuitenkin säästetty myöhemmäksi ja sprintti -tyyppiset välitkin ovat melko suoraviivaista oikea/vasen reitinvalintaa.

Reitinvalinnasta riippuen A- ja B-radat tarjoavat suunnistajille myös mahdollisuuden vaihtaa asuinkorttelien ”urbaani betoniviidakko” suunnistajille tutumpaan metsäympäristöön. Karhuvuoren vesitornilta lähtevistä poluista alkuviikosta kulkukelpoiset polut on pääpiirteittäin merkitty karttaan hiihtosuunnistuksesta tutulla vihreällä uramerkinnällä. Mikäli koiranulkoiluttajat intoutuvat vielä loppuviikosta kulkemaan uusia reittejä, saattaa alueelta löytyä myös karttaan merkitsemättömiä tallottuja uria. Muilla alueilla käytännössä katsoen kaikki karttaan merkatut polut ovat kulkukelpoisia. Maastossa on paikoitellen yllättävän vähän lunta ja mikäli alkuviikon hankikanto jatkuu vielä loppuviikon, on metsän läpi mahdollista oikoa myös polkujen ulkopuolella. Perjantaiksi ja lauantaiaamuksi luvattu lumisade saattaa kuitenkin osaltaan vaikuttaa sekä maaston että joidenkin polkujen kulkukelpoisuuteen.

Karhuvuoren vesitornilta lähtevistä poluista kulkukelpoiset polut on merkitty karttaan hiihtosuunistuksesta tutulla uramerkilllä. Muilla alueilla käytännössä kaikki karttaan merkatut polut ovat kulkukelpoisia.

C-rata on melko perinteistä korttelisuunnistusta Aittakorven omakoti- ja rivitaloalueella.

Alueelle on ilmestynyt uusia aitoja Aittakorven seurakuntakeskuksen sekä Ruonalan koulun pihaan. Aidat sijaitsevat A- ja B-radoilla olevien rastien läheisyydessä, mutta ne eivät vaikuta reitinvalintoihin. Aidat on merkitty karttaan suurpiirteisesti.
Tiet olivat vielä maanantain maastokäynnillä sen verran jäiset, että kenkäsuositus on edelleen nastallinen kenkä. Vaikka alue onkin lauantai aamuisin melko rauhallinen, tulee teiden ylityksissä noudattaa varovaisuutta. Alueella olevat jäädytetyt kentät on merkitty kielletyiksi alueiksi ja niiden läpi kulkeminen on kielletty. Luonnollisesti myös muiden karttaan kielletyiksi alueiksi merkittyjen alueiden läpi kulkeminen on kielletty. Tähän aikaan vuodesta kannattaa erityisesti huomioida kielletyt kasvillisuusalueet, sillä suurin osa istutuksista on vielä lumen alla.

Radat:
A-rata 7,1km / 16 rastia (A3, 1:6000)
B-rata 5,6km / 12 rastia (A3, 1:6000)
C-rata 2,3km / 6 rastia (A4, 1:5000)
Matkat mitattu linnuntietä.

Ratamestari
Anni Väyrynen