Huutjärven tulokset

Sunnuntain kaatosateessa suunnistamiseen verrattuna tänään suunnistajat pääsivät juoksemaan tyypillisessä syksyisessä kelissä, hieman kosteaa ja koleaa. Tai no, illan viimeisimmät suunnistajat taisivat saada pienen sadekuuron niskaansa. Joka tapauksessa moni pääsi taas pitkästä aikaa kokeilemaan pimeällä suunnistusta ja varsin turvallisessa ympäristössä. Toki urbaanimpikin metsä muuttuu hyvin pimeäksi kun se lamppu yllättäen sattuu sammumaan (allekirjoittaneella vähän lamppuongelmia :)). Tulokset ja reittihärveli tutussa paikassa.

Viikon päästä tiistaina suunnistukset jatkuu, silloinkin vuorossa myös pimeän suunnistusta.

Niin ja ennakkotietona vielä jo aiemminkin kyselleille, Santalahden tapahtumassa 29.9 järjestetään sittenkin perinteinen Ruskajuoksu. Eli yhteislähtötapahtuma hieman pidemmillä radoilla, alustavat ratapituudet noin 10km, 6km ja 3,5km. Ratamestarina Mika Kilpinen.

Vauhtia valopäille

Ensi tiistaina 17.9. on vuorossa taas perinteinen Huutjärvi-GP. Maastona toimii Huutjärven koulun lähimaastot, eli luvassa on vauhdikasta metsäsprinttiä. Ratoihin sisältyy myös pätkä katusprinttiä, joten varovaisuutta liikenteen kanssa. Maastossa on tiheä polku- ja tieverkosto, joten niiden kanssa on oltava erityisen tarkkana. Helpolle radalle uskaltaa päästää alottelijankin matkaan.

Tiistai iltana on tarjolla kaksi lähtömahdollisuutta: hämärälähtö klo 19 alkaen ja pimeälähtö klo 20:15-21. Maali pyritään sulkemaan klo 22. Hämäräsuunnistukseen kannattaa ottaa matkaan pieni valo pimeän yllättäessä. Jos haluaa asettaa itselleen lisää haasteita, ratamestarit suosittelevat pimeälähtöä ja vauhdin lisäystä. Hämärälle ja pimeälle on eri tuloslistat, eli pimeälle lähtevien ei tarvitse kilvoitella valoisassa lähteneiden kanssa.

Maastossa on runsas määrä rasteja ja pidemmillä radoilla pääseekin leimailemaan ihan urakalla. Rasteilla on heijastimet. Ammattilaisille vinkiksi, että tiistain radat toimivat hyvänä harkkana SM-sprinttiin ja -yöhön. 😉

Ratapituudet ja rastien lukumäärät
Vaativa Pitkä 5,4 km, 21 rastia (kartan koko A3)
Vaativa Lyhyt 3,8 km, 16 rastia (A4)
Keskivaikea 3,5 km, 13 rastia (A4)
Helppo Pitkä 2,9 km, 13 rastia (A4)
Helppo Lyhyt 1,6 km, 7 rastia (A4)
Matkat on mitattu linnuntietä

Tervetuloa!
t. Onni ja Venla

Rannikkorastien superviikko huipentuu sunnuntaina Pyhtäällä

Sunnuntaina viikon viimeinen suunnistus järjestetään Pyhtään Ulkokylässä, aivan Kirkonkylän eteläpuolella. Aiemmista tiedoista poiketen oikea tapahtumakeskuksen osoite on Pirtnuorantie 46. Ratamestarina toimii tuttuun tyyliin Pyhtään Voiman Kimmo Nykänen. Alkuviikon sprinttien jälkeen suunnistukset ovat nyt loppuviikosta siirtyneet kunnolla metsäisempiin maisemiin. Eli tällä kertaa siis luvassa kunnon metsäsuunnistusta. Helpot radat tukeutuvat metsäteihin ja niittyyn. Radoilla yleisesti näkyvyys on […]

Lauantain Rannikkorastit Vehkalinnassa

Huomenna lauantaina 14.9. klo 12-14 Rannikkorastit palaavat metsän puolelle. Tapahtuma järjestetään Veven päämajan, Vehkalinnan lähimaastossa. Tarjolla on nopeaa maastoa runsaine polkuineen. Rastipisteet on kuitenkin pyritty valitsemaan siten, että haastetta riittää jokaiselle. Haasteita luokin kovempi vauhti yhdistettynä tarkempiin rastipisteisiin. Alueen pienehkön koon johdosta, ratoja on poikkeuksellisesti tarjolla vain neljä (vaikea, kvp, kvl ja helppo). Pisimmillä radoilla […]

Haminan sprintin tulokset…

… ja väliajat on lisätty tulossivulle. Reittihärveli tulee heti, kun saamme Pormestarintalon pihan ”avattua”. Käykäähän siellä huomenna perjantaina Valojen yössä! Seuraava tapahtuma onkin heti lauantaina, kun rastit on piilotettu Haminan Husulaan, Vehkalinnan polkurikkaaseen maastoon.

Sprinttiä Haminassa 12.9.

To 12.9. juostaan Haminan ympyröillä sprinttiä 1:4000 kartalla. Kilpailukeskuksena toimii puistotalo, joka löytyy osoitteesta Fredrikinkatu 9. Paikoitustilaa löytyy torilta, Vallikadulta ja Eerikinkadulta. Radat sisältävät puistoa, vanhojen talojen sekä kerrostalojen sisäpihoja. Tietenkin historialliset vallit antavat oman leimansa radoille. Jalkineina käyvät lenkki-tai nappulakengät. Nastareita ei suositella! Ratapituudet on ilmoitettu lyhyintä reittiä mitattuna. Helpporata on tosiaan helppo ja […]

Rannikkorastit – Turvalan kortteleissa

Tänään Rannikkorasteilla siirrytäään hetkeksi sprinttisuunnistuksen puolelle. Tämä ja seuraava Haminan tapahtuma ovat kaupunkialueella hirvikärpästen ulottumattomissa. Tänään tapahtumakeskus on Jumalniemessä, mutta suunnistus tapahtuu Turvalan kaupunginosan kortteleissa. Kortteliratoihin on pyritty tuomaan sprinttisuunnituksen elementtejä. Nastareiden sijaan jalkaan kannattaa siis laittaa normaalit lenkkikengät. Ratamestareina ovat toimineet Kymin Suunnistajien Titta ja Katariina. Tervetuloa!