Rannikkorastit siirtyivät päivästä yöhön

Syksyn edetessä Rannikkorastien virallinen kausi lähenee loppuaan. Tiistaina suunnistettiin viimeiset "päivätiistaisuunnistukset" Honkalassa ja samalla siirryttiin myös luontevasti "tiistaiyösuunnistuksiin". Ratamestari Juhani Tolosen laatimia ratoja lähti kiertämään kaikkiaan 139 suunnistajaa. "Hevosmiesten tietotoimiston" mukaan yösuunnistuksessakin ilta oli mukavan lämmin ja kuiva, eikä joihinkin yösuunnistuksiin tyypillisestä palelemisesta kärsinyt. Honkalan yösuunnistajia hellittiin jälleen Matilaisen Jukan makkaratarjoilulla. Kiitos Jukalle! Ja kiitos […]

Satakunta suunnistajaa nautiskeli sunnuntaisesta Ruskajuoksusta!

    Jo perinteeksi muodostunut Rannikkorastien Ruskajuoksu houkutteli mukaan 102 rannikkorastilaista Laukkakallion tuoreelle kartalle. Ruskajuoksun "isän" Hannu Pönnin laatimille perhoslenkkiradoille lähti yhteislähdössä runsaat puolet porukasta ja loput nautiskelivat enemmän omaan tahtiin etenemisestä. Pisimmän, eli 10 km:n A-radan nopeimmat suunnistivat hyvinkin napakkaan alle 6 minuutin kilometriaikaan! S-ryhmän 20 euron lahjakortin voitti Tommi Björnman. Onnittelut! Tulokset-osiossa on nyt julkaistu […]

Perinteinen Ruskajuoksu suunnistetaan sunnuntaina!

    Jo perinteeksi muodostunut Ruskajuoksu suunnistetaan sunnuntaina 12.9.2010. Tapahtumakeskus on Hurukselantien varrella, ns. Kultaantien risteyksessä, muutama kilometri Kymin Lentokentän risteyksestä Hurukselan suuntaan. Ruskajuoksun karttana on Laukkakallion kartta, johon on Ruskajuoksua varten saatu vielä viimeisimpiä lisäpaloja. Ratamestari ja koko Ruskajuoksun "isä" Hannu Pönni on laatinut neljä rataa: A (10 km), B (7 km), C (4 […]

Osanottajia Pahallalammella kuin Simon vaatehuoneen hinnoissa!

Nuorempi kaarti ei taida otsikon ”puuvalkavitsiä” ymmärtääkään, mutta siitä huolimatta… Aatamin ja Pahanlammen maastoissa suunnisti tänään 99 suunnistajaa Kauko Salosen laatimilla radoilla. S-ryhmän 20 euron lahjakortin voitti tällä kertaa Eero Ilkka. Onnittelut! Ja nyt kaikki valmistautumaan sunnuntain perinteiseen Megatapahtumaan, eli Ruskajuoksuun. Tapahtuman ”isä” Hannu Pönni on laatinut radat, jotka hevosmiesten tietotoimiston mukaan noudattelevat pituustasoja 4 […]

Rannikkorastit siirtyvät Aatamin ja Pahanlammen maastoihin

Rannikkorastit suunnistetaan huomenna tiistaina 7.9. Pahalampi-Aatami -kartoilla, kilpailukeskuksen sijoittuessa Räskin tielle Leporannan risteyksen maisemiin. Maastoja ja ratoja tapahtuman ratamestari Kauko Salonen kuvailee seuraavasti:  A- ja B-ratojen alkupuoli juostaan viime vuonna uudelleen kartoitetussa, vähemmän käytetyssä Aatamin takaisessa maastossa. Alue on ihan mukavaa, vaikkakaan ei erityisen vaativaa suunnistusmaastoa. Aatamin taakse siirryttäessä kierretään välillä oleva hakkuualue kapeahkoa metsäkaistaa pitkin, mutta […]

Kymen Rastiviesti kutsuu kuntosuunnistajia viestikilpailuun

Vehkalahden Veikkojen kuntosuunnistuksista vastava Reijo Koski lähestyi seuraavalla viestillä: Hyvät rannikkorastilaiset, Tervetuloa kokemaan syksyn hieno viestisuunnistustapahtuma 25.9.2010 Virolahdella, Harjun oppimiskeskuksen läheisyydessä. Vehkalahden Veikot järjestää tuolloin perinteikkään "Kymen Rastiviestin". Kilpailussa on oma 3-osuuksinen sarja kuntosuunnistajille. Osuuspituudet ovat noin 4 kilometriä. Osallistujarajoituksia ei ole, eikä osallistumiseen edellytetä suunnistuksen kilpailulisenssiä. Joukkueeseen voi kuulua sekä naisia että miehiä. Kilpailu […]

Peippolan hyväkulkuisen maaston testasi 135 rannikkorastilaista

Alkusyksyn Rannikkorastit Kymin Lentokentän eteläpuolisessa maastossa houkuttelivat paikalle 135 suunnistajaa. Yksi Rannikkorastit-tiimin kantavista voimista, eli Esa Maikkola oli laatinut radat, jotka ainakin juoksemani BL-radan perusteella kulkivat pääosin hyväkulkuisella ja polkuvoittoisella alueella. Kiitos Esalle! Osuuskauppa Ympyrän lahjoittaman 20 euron lahjakortin voitti tällä kertaa Antti Hurri. Onnittelut! Seuraavaksi Rannikkorastit suuntaa Pahalammen kallioisiin maastoihin, joihin Kauko Salonen on […]

Rannikkorastit siirtyvät Lentokentän maastoihin, myös Suunnistajan Kauppa on paikalla!

Rannikkorastit siirtyvät ensi tiistaina 31.8 monelle tuttuun, mutta tänä vuonna vähemmän käytettyyn maastoon. Pääsemme nauttimaan Kymin lentokentän eteläpuolisesta Peippolan maastosta, jota ratamestari Esa Maikkola kuvailee seuraavasti: Peippolan maaston kulkukelpoisuus on pääosin hyvä. Korkeuserot ovat pieniä  ja suositulla ulkoilualueella polkuverkosto on runsas. Karttaan hyvin kuvatuilla pienehköillä tiheikköalueilla matkanteko hidastuu jonkin verran, mikä kannattaa ottaa huomioon reitinvalinnoissa. […]

Firmaliigan Pro-sarjan voitto jaetaan, Fun-sarja mentiin Tullin johdolla

Rannikkorastien Firmaliigan kausi 2010 on saatu päätökseen ja pisteet laskettua. Huippujännän Pro-sarjan voitto jaetaan lopulta Töyrylöiden ja Riennon kesken, molempien saavutettua 725 pistettä! Töyrylöiden joukkueessa suunnistivat kauden aikana Matti, Mikko, Salla, Teuvo, Marja ja Jussi Töyrylä. Riento taisteli tasapisteisiin joukkueella Ville Taussi, Jussi Taussi, Tero Väisänen, Miko Saarilaakso, Patrik Väisänen ja Janne Weckman. Kolmannelle sijalle […]

Suunnistajan Kauppa vierailee vielä kahdesti Rannikkorasteilla!

Nyt on vielä kaksi hyvää mahdollisuutta hankkia suunnistusvarusteita, sillä Suunnistajan Kauppa vierailee vielä kahdesti Rannikkorasteilla tämän syksyn aikana. Ensimmäisen kerran kauppa on paikalla ensi tiistaina 31.8.2010 Kymin Lentokentän rasteilla ja sitten toisen kerran 14.9.2010 Honkalassa. Muistattehan, että Honkalassa on tarjolla myös yösuunnistus, joten myös lamppukalustoa kannattaa Suunnistajan Kaupan kauppiailta tiedustella! Firmaliigan tuloksiin palaamme lauantain aikana. […]