Vauhdikasta suunnistusta Peippolan Rannikkorasteilla

Ratamestarina toiminut Maikkolan Esa oli laatinut Peippolan maastoon varsin mukavat radat, jotka tarjosivat mahdollisuuden vauhdikkaaseen etenemiseen. Hyvän tuloksen saamiseen vaadittiin tietenkin myös hyvää suunnistusta: onnistuneita reitinvalintoja, valitun reitin toteuttamista ja tarkkaa rastinottoa. Kun vielä aurinko paistoi, lämpötila oli lokakuun ensinnäisen päivän lämpötilaksi varsin korkea ja syksyn värit olivat parhaimmillaan, nähtiin maalissa vain tyytyväisiä suunnistajia. Osanottajia oli 91. Tulokset ja väliajat ovat tutulla paikallaan, […]

Rannikkorastit jatkuvat lauantaina Peippolassa

Ratamestari Esa Maikkolan ennakkoa: Syksyiseen Peippolan maastoon on laadittu helpohkot kuntosuunnistusradat. Korkeuserot ovat pieniä, polkuverkosto runsas ja näkyvyys maastossa paranee päivä päivältä puiden pudottaessa lehtiään. Maaston kulkukelpoisuus sallii kovankin vauhdinpidon. Vuodenajalle tyypillisesti kartalla märältä näyttävät paikat ovat märkiä myös maastossa. Rauhallisemmin eteneville mainittakoon, että sieniä on maastossa edelleen runsaasti.  Ratamestari tunnisti ainakin huomattavat määrät suppilovahveroita. […]

71 suunnistajaa Petäjäsuon yö-Rannikkorasteilla

Kuiva ja lämmin sää suosi Petäjäpirtille kokoontuneita yösuunnistuksen ystäviä. Kotron Petrin laatimat radat saivat yleisesti kiitosta: rastipisteet olivat monipuolisia, rastivälien pituudet vaihtelivat, reitinvalintavaihtoehtoja löytyi jokaiselle välille ja maaston kulkukelpoisuus tuntui yllättävänkin hyvältä. Yön pimeys tietenkin teetti ylimääräisiä koukkuja ja huolimaton rastille tulo kostautui helposti.   Tulokset ovat nähtävinä Tulokset -osiossa. Väliajat, WinSplits Online SyysCup SyysCupin pistetilanne on taas laskettu […]

Rannikkorastit ja SyysCup jatkuvat Petäjäsuon yösuunnistuksilla

Ensi tiistaina 27.9. on kaikilla yösuunnistuksen ystävillä ja erityisesti Mouhijärven SM-yökisoihin valmistautuvilla suunnistajilla mahdollisuus hioa taitojaan Petäjäsuon polkurikkaassa maastossa. Tapahtumakeskus on Petäjäpirtillä ja metsään voi lähteä klo 20-21. Ratojen pituudet: A-rata 5,9 km, 11 rastia, B-rata 4,2 km, 9 rastia, C-rata 2,6 km, 6 rastia, D-rata 1,3 km, 5 rastia. Kilpisen Mikan luonnehdintaa radoista: Aika perinteiset yöradat ja soveltuvat siksi erittäin […]

Huutjärvi GP III tulokset, SyysCupin tilanne

Huutjärven tulokset ja väliajat nähtävissä, Reittihärvelikin avattu. Väliajat, WinSplits Online SyysCup SyysCupin pisteet kolmen osakilpailun jälkeen ovat täällä. SyysCupin sääntöjen mukaan samassa tapahtumassa useita ratoja juokseville kilpailijoille annetaan pisteitä vain ensimmäisestä suorituksesta. Huutjärvellä tätä sääntöpykälää joudutaan soveltamaan, koska useat kilpailijat juoksivat kaksi tai jopa kolme rataa. Koska SyysCupin pistelaskentaan ei kuitenkaan tullut tietoa siitä, mikä suorituksista oli ensimmäinen, […]

Huutjärvi GP III tiistaina, uusi lähtöpaikka

Kaikille sopiva yösuunnistustapahtuma, "Huutjärvi GP" suunnistetaan nyt jo kolmannen kerran. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on edellisvuosista poiketen Lökörentien varressa oleva kuntoradan parkkipaikka. Syynä tähän on ratamestarin halu tarjota jotain uutta näkökulmaa maastoon suunnistajille. Edellisvuosinahan tapahtumakeskuksena on ollut Huutjärven koulu ja sillä suunnalla alkoivat ratamestarin ideat olla parina edellisvuonna loppuunkaluttu. Radat kiertävät jälleen erittäin hyväkulkuisessa maastossa ja […]

Honkalassa avattiin myös yösuunnistuskausi

Ennustettu syysmyrsky ei ainakaan täydellä voimallaan uhmannut eilisiä Rannikkorasteja ja 133 suunnistajaa saikin nauttia märästä, mutta muuten aivan kelvollisesta suunnistussäästä. Ainakin kun itse, ratamestarilta luvan saatuani, starttasin radalleni n. klo 20.30, oli sade tauonnut ja tuuli ravistellut enimmät vesipisarat puiden lehdiltä. Kaikenkaikiaan 30 suunnistajaa ampaisi metsään lamppu päässään, välittämättä säätieteilijöiden kartoilleen piirtämistä uhkakuvista ja näin […]

Honkalassa Rannikkorasteilla myös yösuunnistusta ja perhesuunnistusta

Ratamestari Timo Pirtilän ennakkoa: Honkalan hiihtokeskuksen maasto on monipuolista sisältäen mm. pienen palasen harju/kangasmaastoa, isoja mäkiä hienoine avokalliopäällyksineen sekä pienipiirteistä kumpareikkoa. Alueen soilla ei tällä kertaa tarvitse tarpoa. Ratoihin on pyritty saamaan reitinvalintaa; vaihtoehtoina on useilla rastiväleillä mennä joko kiertäen pieniä polkuja pitkin, ylös-alas menevää kuntorataa edeten tai suoraan suunnistushaasteita tarjoavassa metsämaastossa. Perhesuunnistus (D-rata) sisältää […]

Ruskajuoksu juostiin mainiossa syyssäässä

Kulunutta sanontaa käyttääkseni väsyneitä mutta onnellisia suunnistajia nähtiin tänään Ruskajuoksun maalissa. Radat saivat kiitosta ja aivan aiheesta. Suurin osa rasteista ja mm. perhoslenkit oli sijoitettu maaston parhaille alueille. Maaston huonokulkuisemmat alueet taas ylitettiin pitkillä rastiväleillä, joissa fyysisesti vahvat pääsivät näyttämään parhaita puoliaan. Maalissa esitettiin myös toive juomarastista pitkän reitin varrelle ja tämä aivan aiheellinen toive […]

Ruskajuoksuun! SyysCup alkaa!

Rannikkorastikauden kääntyessä loppusuoralle on koittanut jälleen aika mitata kauden aikana kertynyttä suunnistuskuntoa ja -taitoa perinteisen Ruskajuoksun muodossa. Tarjolla on monipuolista suunnistusta, johon yhteislähtö ja pitkät matkat tuovat oman mukavan lisämausteensa. Kokenut ratamestari Petri Ojala on laatinut radat jotka testaavat suunnistajien fyysisen kunnon lisäksi myös suunnistustaitoja monipuolisesti. Radat sisältävät vauhdikkaita osuuksia, reitinvalintaa, tarkkoja pisteitä pienipiirteisellä alueella, […]